Arkipäivän ihmeitä - Pieniä hetkiä ikuisuutta

Menneisyys on takana. Tulevaisuus edessä. Ja välissä on elämä elettävänä. Tälle sivulle olen kerännyt hetkiä, jotka ovat jääneet muistiin – ne ovat niitä arkipäivän ihmeitä, jotka tekevät matkasta arvokkaan.

1. Sano se ääneen

Sano se ääneen – mikään ei ole itsestäänselvyys

Aina voi oppia uutta. Minä opin sen eräänä päivänä eteisessä, kun poikani Kimmo oli lähdössä kotiin. Mieleeni juolahti yhtäkkiä kysymys, jonka olin unohtanut kysyä vuosikymmenien ajan.

”Olenko muuten koskaan sanonut sinulle, että olen ylpeä sinusta?”

Kimmo katsoi minua pitkään ja vastasi: ”Et muuten ole.”

Olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Olin seurannut sivusta, kuinka hän kulkee omia polkujaan, toteuttaa elämäänsä omassa järjestyksessään ja – mikä tärkeintä – on siihen itse tyytyväinen. Kimmo on raivannut tiensä elokuvien sivurooleihin omalla sinnikkyydellään, ilman valmista näyttelijäkoulutusta. Olin kyllä ylpeä, mutta olin jättänyt sen sanomatta.

Meitä on liikaa niitä, jotka elävät muiden ehdoilla ja miettivät vasta kuolinvuoteellaan, mitä jäi tekemättä tai sanomatta.

Pointti on tämä: asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, kannattaa sanoa ääneen juuri nyt. Varmasti on muutakin, mitä meidän jokaisen olisi pitänyt sanoa jo aikaa sitten. Vielä on mahdollisuus. Vielä on aikaa käyttää se.

Opetus: Mikään ei ole itsestäänselvyys. Käytä mahdollisuus sanoa tärkeät asiat tänään.

2. Sydämeen tehtyjä polkuja

Perintö, joka virtaa sydämestä sydämeen

Isoäidin osa on lahja, jota ei ansaita, vaan se saadaan. Se on ikuinen matka, joka antaa elämälle jatkuvuuden ja mahdollisuuden nähdä maailma sydämen silmin.

Isoäidin tehtävä on yksinkertainen ja silti kaikkein tärkein: olla läsnä. Olla syli, joka ottaa vastaan, ja rakkauden muisti, joka säilyttää sen, mikä muuten katoaisi. Isoäitinä minun tehtäväni on tehdä sydämiin polkuja – sellaisia, jotka jatkuvat uusiin sydämiin ja kasvavat pienistä puroista suuriksi virroiksi.

Nämä ovat niitä inhimillisyyden siltoja, jotka auttavat meitä kulkemaan yhdessä uuteen päivään.

Kun katson lapsenlapseni touhuja, näen ajan kulumisen kauneuden. Se on muistutus siitä, että on osattava nauttia yhteisestä ajasta juuri nyt. On pysähdyttävä ja oltava tässä.

Sillä ei ole suurempaa rakkauden valaa, kuin pieni ihminen meitä halaa.

Opetus: Isoäidin osa on lahja ja jatkuvuutta. Se on läsnäoloa tässä ja nyt.

3. Meren voima ja ihmisen tahto

Meren voima ja ihmisen tahto

Meren kauneus on petollista. Asuimme erään kesän Espanjassa ja aurinkoisena aamuna suuntasimme rannalle, tietämättöminä paikallisista varoituksista. Menimme veteen poikien kanssa; minulla vesi ylettyi reisille, lapsilla hartioille.

Yhtäkkiä tunsin imun. Se oli valtava. Sanoin pojille välittömästi, että nyt palataan rantaan, mutta oli jo myöhäistä. Imuaalto vei meitä kohti ulappaa voimalla, jota vastaan on turha taistella huutamalla.

"Nyt pidetään käsistä kiinni eikä irroteta", sanoin pojille. Meteli rannalla oli huumaava, ihmiset huusivat hätäämme, mutta tiesin, että meidän on selvittävä itse. Päätin uida rantaa kohti lapsi molemmissa käsissäni. Emme päässeet eteenpäin, mutta emme enää ajautuneet kauemmaskaan.

Sain työnnettyä poikani aallonmurtajalla seisovien ihmisten ulottuville. Toisen pojan sain autettua vastaantulleen uimapatjan varaan. Kun sain käteni vapaaksi, uin rantaan. Se oli lapsuuden järvikesien ansiota – ja kylmäpäisyyden.

Kunnioitukseen merta kohtaan ei tarvita sanoja. Se on voima, joka opettaa hetkessä, mikä elämässä on todella tärkeää. Kun selviää tilanteesta, jossa menneisyys ja tulevaisuus menettävät merkityksensä, jäljelle jää vain se hetki.

Opetus: Kunnioitus elämää kohtaan syvenee, kun kohtaa voimia, joita ei voi hallita.

4. Se Hetki