Taajuushäirintää vai yhteistä säveltä?

– inhimillisen vuorovaikutuksen ratkaisematon koodi

Nykypäivän työelämää leimaa jatkuva viestinnän tulva, palaverien ketjut ja strategiset keskustelut. Silti moni kokee jäävänsä yksin ja tulevansa väärinymmärretyksi. Mistä tämä johtuu? Kyse ei useinkaan ole sanojen puutteesta, vaan siitä, mitä tapahtuu sanojen takana – ihmisten välisillä taajuuksilla.

Jokaisella meistä on oma sisäinen tasonsa, totuutensa ja taajuutensa. Elämme kukin omassa todellisuudessamme, jota värittävät kokemuksemme, arvomme ja pelkomme. Täydellinen toisen ihmisen ymmärtäminen on mahdotonta; parhaimmillaankin voimme saada toisen ihmisen totuudesta vain pienen, arvokkaan välähdyksen silloin tällöin.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on viisas opetus: on kuljettava kuunvaiheen verran toisen mokkasiineissa, ennen kuin voi alkaa ymmärtää hänen valintojaan. Mokkasiineihin astuminen vaatii kuitenkin pysähtymistä, omien oletusten riisumista ja halua asettua samalle taajuudelle. Se vaatii nöyryyttä myöntää, että oma totuuteni ei ole ainoa oikea.

Kun vuorovaikutuksesta tulee peliä

Termi taajuushäirintä mielletään usein tekniseksi häiriöksi, mutta organisaatioissa ja ihmissuhteissa se on arkipäiväistä, joskus tietoistakin, toimintaa. Taajuushäirinnästä on kyse silloin, kun vuorovaikutuksesta tulee valtapeliä. Kun tunnistamme toisen ihmisen heikon kohdan, epävarmuuden tai herkkyyden, meillä on käsissämme valinta. Voimme käyttää sitä tietona yhteyden rakentamiseen – tai voimme iskeä siihen.

Työelämän taajuushäirintä voi olla hienovaraista: toisen ideoiden ohittamista, keskeyttämistä, sanojen vääristelyä tai ilmapiirin myrkyttämistä kohinalla juuri silloin, kun toinen yrittää tulla kuulluksi. Se on tietynlaista henkistä manipulointia, joka murentaa kohteen sisäistä rauhaa ja selkeyttä.

Välähdyksiä samalta taajuudelta

Vastakohta häirinnälle on hetkellinen, puhdas yhteys. Jokainen meistä tuntee sen poikkeuksellisen hienon tunteen, kun huomaa olevansa jonkun kanssa täysin samalla taajuudella. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin asiat ymmärretään puolesta sanasta ja syntyy aito, inhimillinen kohtaaminen vailla suorittamisen painetta.

Nämä hetket ovat nykyisessä tehokkuusajattelussa harvinaisia, mutta sitäkin arvokkaampia. Ne muistuttavat meitä siitä, mistä elämisen arvoisessa elämässä ja inhimillisessä työelämässä on kyse: kyvystä kohdata toinen ihminen mysteerinä, jota ei tarvitse ratkaista, vaan jota pitää kunnioittaa.

Kun seuraavan kerran kohtaat kollegan tai läheisesi, pysähdy kysymään itseltäsi: Pyritkö virittäytymään samalle taajuudelle ja astumaan hänen mokkasiineihinsa, vai syötätkö linjalle tietoisesti tai huomaamattasi kohinaa?

Tässä voit kommentoida, kysyä tai antaa palautetta.