Normalisointi on avain auttamiseen. Ei ’työ’. Ei tabu.

Olen aina ollut humanisti ja tulen olemaan loppuun asti. Siksi en voi katsoa yhteiskuntaa vain numeroina tai tehokkuustaulukoina. Minä katson ihmistä. Nyt on kriittinen aika käydä keskustelua siitä, miten päättäjät voivat tukea inhimillistä tasapainoa – oikeutta omiin ratkaisuihin ja oikeutta tukeen silloin, kun omat voimat eivät riitä.

Olen tehnyt yhdyskuntatyötä ja tarkastellut auttavia tahoja hieman eri näkökulmasta. Harmittaa, kun ihmiset jäävät avun ulkopuolelle, koska eivät esim. kehtaa tai uskalla hakea apua.  Puhutaan ehkäisevästä työstä liittyen esim. terveyteen, päihteidenkäyttöön ja rikollisuuteen. Se olisi inhimillistä ja säästäisi kustannuksia huomattavasti. Mutta se on erittäin vaikeaa, koska kukaan ei ole määritellyt mitä ehkäisevä työ kokonaisuudessaan on, siksi se juuri on vaikeaa. Eikä säästöt näy heti. Se että ehkäisevä työ olisi inhimillisesti erittäin tärkeää ja vaikutukset inhimillisiä, ei paina mitään, koska ei näy säästöissä.

Miksi ylipäätään pitää puhua ehkäisevästä työstä, kun se ei käytännössä toimi kuin päättäjien puheissa ennen vaaleja. Lapsille ja nuorille annettava tieto esim. Päihteiden vaikutuksista ei ole ehkäisevää päihdetyötä vaan vasrtuullista normaalia tiedonjakamista terveyteen-, yhteiskuntaan ja henkilökohtaiseen päätöksentekoon liittyviin asiakokonaisuuksiin.

Päihteiden väärinkäyttö näkyy yksilössä, sen huomaavat ensin läheiset ja pahentuessa terveydenhuolto. Ei tarvita mitään ehkäisevää päihdetyötä vaan läheisen huoli, joka ilmenee kysymyksenä ja toetamuksena, että henkilön kannattaa hakea apua. Tai terveydenhuollossa otetaan esille, että tutkimustulokset osoittavat päihteiden liikakäytön ja terveydestä johtuen sille on tehtävä jotakin. Intergroituna kaikkiin terveydenhuollon kerroksiin. Ja sitten on oltava apua tarjolla, eli kokonaisuuden toimittava.

Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että unohdetaan ehkäisevä työ, kyseessä on tiedonjako, yksilön tuki, puuttuminen, NORMALISOINTI. Mielenterveys, päihteiden käyttö, liikalihavuus, vammaisuus, köyhyys ovat osa yhteiskuntaa. Niin kauan kuin ne nostetaan jostakin syystä aika ajoin tikunnokkaan, ne eivät normalisoidu osaksi yhteiskuntaa ja niistä on vaikea puhua, niitä on vaikea kohdata ja auttaminen oikeasti on vaikeaa. Hyväksytään ongelmat ja toisemme, ei täällä kukaan ole täydellinen.