Matkoja, mietteitä ja elämää
Arkipäivän ihmeitä
Everyday wonders
Täältä löytyy juttuja laidasta laitaan. Tervetuloa tutustumaan.
In these pages I have all kinds of stuff. Welcome.
Menneisyys on takana. Tulevaisuus edessä. Ja välissä on elämä elettävänä.
Past is behind. Future is ahead. And between them there is life to live.
Elämän suuria iloja
Lapsenlapseni Pihla pyysi isiltään saada jäädä toiseksi yöksi yökylään isoäidille. Isi suostui, mutta ehtona oli, että Pihla tekee isille videon. Taitavalta tytöltä ei kauan mennyt kun oli videon sisältö valmis ja nauhalla.
Aika kuluu
Ajankulun näkee parhaiten lapsenlapseni Pihlan touhuista. Pihla menee esikouluun syksyllä äitinsä luo Turun lähelle, joten käynnit täällä Tampereen suunnalla vähenevät reilusti. Mutta eihän tuo matka niin, pitkä ole ja loma-aikojakin on ihan mukavasti. Täytyy ainakin itse lohduttautua sillä.
Ikävä tulee, mutta näinhän se menee. Sitä suuremmalla syyllä tietää nyt nauttia yhteisestä ajasta, elää niin sanotusti hetkessä.
Videota ei löydy
Tussi lähtee onneksi kulumalla.
The great joys of life
My grandchild Pihla asked her father for permission to stay with Grandma for the second night. Dad agreed, but precondition was that Pihla would make a video for her father. It didn´t take long time from skilful girl, until the content of the video was ready and on tape.
Isoäiti
Isoäidin osa on vain olla läsnä sylinä, rakkauden muistina, tehdä sydämeen polkuja, jotka jatkuvat uusiin sydämiin ja virtaavat pienistä puroista suuriksi.
Isoäidin osan saa lahjaksi. Se on ikuinen lahjamatka, joka antaa elämälle jatkuvuuden kulkea yhdessä uuteen päivään, ylittää inhimillisyyden siltoja ja nähdä sydämen silmin.
Kantti kertaa kantti oli ihan parasta Särkänniemessä.
Nyt se on sitten alkanut, Pihlan esikoulu- ja sitä kautta koulutaival. Kivaa kuulemma on, paljon kavereita ja uutta asiaa. Hienoa, että innostusta riittää, kunhan sitä riittäisi mahdollisimman kauan.
Mutta hieno reppu, kestäisi varmasti ala-asteellekin, mutta taitaa muoti vaihtua tässä välissä.
Itsestäänselvyyksiä?
Aina oppii. Minä opin tässä yksi päivä, että itsestäänselvyyksinä pitämiään asioita kannattaa aina välillä sanoa ääneen. Poikani Kimmo oli lähdössä kotiin päin ja eteisessä mieleeni juolahti yhtäkkiä, että olen unohtanut jotakin.
Kysyin Kimmolta, että olenko muuten koskaan sanonut sinulle, että olen ylpeä sinusta? Kimmo katsoi pitkään ja sanoi, että et muuten ole. Enkä olekaan, olen pitänyt sen itsestäänselvyytenä. Kimmo on omien polkujensa kulkija, joka toteuttaa elämäänsä omassa järjestyksessään ja mikä tärkeintä, on itse siihen tyytyväinen. Se on minulle tärkeää; kerran täällä vain ollaan ja siitä kannattaa nauttia mahdollisuuksien mukaan.
Muiden ehdoilla elämäänsä toteuttavia kyllä riittää ja niitä, jotka miettivät kuolinvuoteellaan, että mitä jäi tekemättä. Rauha heille.
"Katuen menneisyyttä, toivoen tulevaisuudelta, eikä koskaan tyytyväinen nykyhetkeen: näin minä vietin koko elämäni." - Pjotr Tsaikovski
Mutta pointti on se, että en ollut sanonut noin tärkeää asiaa ääneen. Varmasti on muutakin, mitä olisi jo aikaa sitten pitänyt sanoa, itse kunkin. Mutta vielä on mahdollisuus, kannattaa käyttää.
Kimmon rooleja
Elokuvarooleja, joissa Kimmo esiintyy, löydät esim. täältä:
Kimmolla ei ole näyttelijäkoulutusta, mutta on silti omalla sinnikkyydellään ja halullaan raivannut tiensä elokuvien sivurooleihin.❤
Valokuvaus
Tästä kuvasarjasta olen ylpeä. Ilta auringon valossa Pihla keskittyi omiin leikkeihinsä ja sain ikuistettua hänet kameralla. Aurinko sattui olemaan juuri oikeassa korkeudessa kullaten maiseman ja tytön.
I am proud of photos below. In the evening light Pihla focused on his own play and I got him captured with the camera. The sun happened to be just at the right altitude, jolting the landscape and the girl.
Synnyit tähdenlennosta, ruusunkukasta hennosta, taivaan sateenkaaresta, äidin ja isän haaveesta.
Ei ole suurempaa rakkauden valaa, kuin pieni tyttömme meitä halaa. Ja siinä pienessä sydämessä juuri on meille paikka niin valtavan suuri.
Harrastusta
Kun kerran aloitin kesästä ja harrastuksista, en malta olla laittamatta esille yhtä omasta mielestäni parhaista valokuvistani. Olen julkaissut tämän aiemmin Harrastevalokuvaajien ryhmässä.
Valokuvaamisessa on hienoa The Hetki! Eli kun vaistomaisesti tiedät, että sait tallennettua täydellisen pienen hetken ikuisuutta. Se tapahtuu todella harvoin, mutta kun se hetki koittaa, unohtuvat kaikki vanhat surkeat otokset.
Tässä kuva Turun saaristosta. Yksi onnistuneista otoksista.
Pysähdytään, ollaan tässä. Käki kukkuu hämärässä meille vielä sata vuotta. Nyt ei hätiköidä suotta.
Minä olen pikkutyttö aivan matalainen, niinkuin kaste heinän päässä aina liikkuvainen. Työssä toimin, marjat poimin, laulan että raikaa. Viheltelen marjatiellä, että korpi kaikaa.
Toinen kuva Sri Lankalta, ikuistettu hetki.
Musta ja valkoinen
Sen lisäksi, että facessa on hyvä Harrastajavalokuvaajien ryhmä, siellä kiertää välillä hyviä haasteita. Joskus kyllä sellaisiakin, että toivoo, ettei kukaan vaan haasta.
Tämä musta-valko -kuva/päivä oli mukava ja mielenkiintoinen haaste. Siinä joutui tai paremminkin sai tarkastella kuviaan hieman eri perspektiivista. Mielenkiintoista, kuinka paljon kuva muuttaa luonnettaan ja sisältöään, kun se pelkistetään musta-valkoiseksi.
Nainen on nainen ikään katsomatta.
Iltataivas on aina kuvauksellinen.
Tämä ei ole mustavalkoinen, mutta tummat sävyt saavat aikaan aavemaisen tunnelman. Ei ihme, sillä kuva on otettu Schwarzwaldissa.
Välillä kuvan aiheeksi riittää niinkin arkinen kuin koiperhonen. Tämä yksilö on majoittunut ikkunaani ja sain sen ikuistettua.
Sattumuksia ja tapahtumia
Meren voimaa
Tämä video, jonka bongasin Aamulehdestä, huokuu sellaista rauhaa ja lipuvaa kauneutta, että päätin laittaa sen blogiini.
Minulla on myös omakohtaista kokemusta meren voimasta, eikä niin kovin rauhallista. Asuimme erään kesän Espanjassa. Poikani 8v. tapasi siellä suomalaisen kaverin 7v., jonka kanssa ystävystyi. Eräänä aamuna päätimme kaikki lähteä läheiselle merenrannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Valitettavasti kukaan meistä ei osaa espanjaa ja siksi emme huomanneet varoituksia.
Menimme poikien kanssa veteen niin, että minulla se ylettyi reisien yläosaan ja pojilla hartioille. Tunsin veden imun ja sanoin pojille että menisimme heti takaisin rantaan. Se oli kuitenkin myöhäistä, iso imuaalto vei meitä kohti ulappaa. Sanoin pojille, että nyt pidetään käsistä kiinni eikä irroteta. Pojat tajusivat tilanteen vakavuuden ja pitivät tiukasti kiinni.
Meteli rannalla oli korvia huumaava, ihmiset huusivat "socorro baywatch, socorro". Koska rannassa kuitenkin oli paljon ihmisiä, päätin vain lähteä uimaan rantaa kohti poika molemmissa käsissä. Emme päässeet paljon eteenpäin, mutta emme menneet enää ulappaa kohti.
T-muotoisella aallonmurtajalla seisoi ihmisiä, jotka huitoivat minulle, että voisivat ottaa toisen pojista. Sain työnnettyä poikani niin lähelle aallonmurtajaa, että ihmiset saivat hänet kiinni. Toisen pojan kanssa jatkoimme rantaa kohti. Vastaan tuli uimapatja, jolla riippui ihmisiä. Siinä oli tilaa vielä yhdelle, joten työnsin pojan siihen ja se vedettiin rantaan.
Kun sain käteni vapaaksi, uin rantaan. Oli jotain hyötyä siitä, että on lapsuuden kesät viettänyt järvenrannalla. Poikani sai mahaan meduusan myrkkyä, mutta ajanmittaan sekin parani. Lehdessä oli ollut varoitus meduusoista ja imuaalloista, mutta meiltä se tosiaan oli mennyt ohi.
Kunnioitukseni merta kohtaan syveni kummasti.
Vaikkapa onnistunut reittivalinta.
"Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan." - Tsingis Aitmatov
Jos voisin antaa sinulle yhden
ominaisuuden, antaisin kyvyn nähdä
itsesi kuten muut näkevät sinut.
Silloin voisit huomata miten verraton olet.
Maailmassa tulee aina olemaan ihmisiä, jotka odottavat toinen toistaan, olipa se sitten keskellä aavikkoa tai suurkaupunkia. Kun nämä ihmiset ajautuvat toistensa poluille ja heidän katseensa kohtaavat, koko menneisyys ja koko tulevaisuus menettävät täysin merkityksensä, ja kaikki, mikä on olemassa, on se hetki.
Lapsuusmuistoja
Tästä musta-valkokuvasta, jossa olen isoveljeni ja isäni kanssa, muistuu mieleen jotakin juttuja. Isä pitää tässä veljeäni paikallaan, hetkeä aiemmin veljeni oli pitänyt minua pompannapista kiinni, etten karkaisi.
Kun tähän vielä liitetään pikkuveljeni, oli isällä ja äidillä melko vauhdikasta meidän kanssamme.
Asuimme takana olevassa omakotitalossa. Minun suurta herkkuani oli suolakurkku. Kun äiti yksi kerta oli tekemässä vieraskattausta, hän kävi keittiöstä hakemassa lisää tavaraa. Sillä aikaa minä 2v. olin kiivennyt pöydälle ja söin tyytyväisenä sormin astiasta suolakurkkuja. Äiti saattoi hieman hermostua, kun kattoi pöydän uudelleen..
Talo sijaitsi järven rannassa, jossa oli pitkä laituri. Laiturin nokassa oli pyöröhirsi, jota pitkin veneen voi vetää maihin. Kaksi vuotiaana menin tutkimaan pyöröhirren tekniikkaa. Opin, että se pyörii. Pyörähdin ympäri ja uppeluksiin äkkisyvään veteen. Ennenkuin isä ennätti rantaan, olin ponnahtanut pintaan kuin korkki ja isän oli helppo tarttua vaatteisiini ja vetää turvaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt edes pelästyä. Mitään pelkoa vettä kohtaan ei ainakaan syntynyt, ei myöskään kyllä suurta intohimoakaan.
Meillä oli lastenhoitaja ennen kouluaikaa. Yksi hoitajista oli Iita-täti naapurustosta. Eräs kerta hän haki meitä syömään, eikä löytänyt mistään. Ulkona hän lopulta äkkäsi katsoa pihamökin harjakatolle. Siellä me isuimme hajareisin harjalla kuin Hupu, Tupu ja Lupu. Jostakin syystä Iita-täti sanoi itsensä pian tämän jälkeen irti toimesta.
Poikani kummitäti Airi asui miehensä kanssa monia vuosia kyseisessä pihamökissä nuoruusaikani. Hän oli ompelija ja häntä saan kiittää siitä, etten joutunut ostamaan paljoakaan vaatteitani liikkeistä. Näin vaatteeni olivat myös persoonallisia.
Yksi kerta ajattelin lainata äitini puseroa salaa. Onneton menin silittämään sitä ja se oli ainetta jota ei silitetä. Aloitin onneksi kauluksen väärältä puolelta ja se suli rautaan kiinni. Kun kalliit neuvot ovat tarpeen, on apu joskus onneksi lähellä. Menin kiireesti Airi-tädin luokse selittämään rehellisesti ongelman. Täti otti puseron, tutki sitä hetken ja kauaa ei korjaus kestänyt. Äiti ei myöskään saanut kuulla asiasta, eikä koskaan ainakaan kertonut huomanneensa kauluksen korjausta. Solidaarinen Airi-täti.
Jaa tämä sivu