Suurin osa ihmisen elämästä on matkantekoa

Kun pohdin elämääni taaksepäin, huomaan, kuinka harvassa mutta kuinka arvokkaita huippuhetket ovatkaan olleet. Ehdottomasti parhaita ovat olleet oman lapsen syntymä, Kimmo-poika toi kertaheitolla elämään valtavasti iloa ja sisältöä. Toinen on tietenkin lapsenlapsen Pihlan maailmaan tulo. Isoäidin silmäterä. Eli huippuhetket liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin.

Itseni näköinen elämä

Minulla on siis elämää edessä sen verran kuin on. Jos ajattelen päämääriä, ne eivät todellakaan ole velan pois maksua, uuden paremman kulkuneuvon hankkimista, eläkkeelle siirtymistä tai rauhallista loppuelämää. Minun pitää siis miettiä, mistä nautin ja mitä haluan tehdä, mikä minua motivoi. Eli mikä minusta on innostavaa, arvokasta ja tavoittelemisen arvoista.

Olen oppinut, että asettamiani päämääriä minun täytyy arvioida säännöllisesti ja tarvittaessa valita uudelleen. Tiedän, että voin tehdä suunnitelmia, mutta sitten elämässä tapahtuu. Minä muutun, maailma ympärilläni muuttuu. Muutoshan on tämän päivän todellisuutta. En halua, että asettamistani tavoitteista tuleekin jollakin tavalla pakkopullaa.

Mistä siis nautin tällä hetkellä

Muutoksesta! Minusta on mahtavaa, että kehitys kehittyy sitä vauhtia kuin nyt tapahtuu. Kehityksessä mukana pysyminen on sitten eri juttu, mutta ainakin niiltä osin kuin itseä kiinnostaa. Tervetuloa uudet innovaatiot!

Kokonaisuuksien hahmottamisesta. Olen luonne, joka haluaa ymmärtää kokonaisuuksia ja syy-seuraus kausaliteetteja. Kun mennään pienempiin yksityiskohtiin, kiinnostukseni tuppaa lopahtamaan. Mutta tällä luonteella esim. politiikan seuraaminen on todella mielenkiintoista ja haastavaa. Parhaalla mahdollisella tahdollakaan ei aina ymmärrä poliitikkojen ajatuksia. Kun lapsikin näkee, että pieleen mennään taas. No onneksi aika usein on olemassa järkeviä perusteita. Mutta prosessit ovat kiehtovia.

Uuden kehittämisestä. Olen kehittämisasiantuntija ja siinä mielessä oikeassa työssä, että kyllästyn melko nopeasti vanhaan ja pyrin miettimään uudistuksia. Tällä hetkellä huomaan, että työni on hieman seisahtunutta ja paikoillaan junnaavaa, johtuen monista muutoksista. Eli tavoitteena on saada uutta sisältöä työhön. Onneksi mahdollisuuksia on.

Uusista maista ja kulttuureista. Olen matkustellut paljon ja kiertänyt Eurooppaa moottoripyörän kyydissä. Jossakin vaeltelijan sielussani elää kaipuu. En odota eläkkeelle pääsyä, mutta joskus se kuitenkin on edessä. Työ ei siis silloin enää pidättele Suomessa, joten sen jälkeen kutsuvat uudet maat ja seikkailut.

Siis mihin suuntaan

Tiedän siis, mistä nautin ja mitä haluan, tässä olen maininnut vain murto-osan. Esimerkiksi kaikki ihmissuhteisiin ja omaan kehittymiseen liittyvä puuttuu, mutta niistä jatkossa. Olen joka tapauksessa saanut pään auki suunnitella loppuelämääni.

En kuitenkaan halua takertua mihinkään päämääriin tai tavoitteisiin enkä tuijottaa vain tulevaa. Pääasia on, että ne antavat minulle jonkinnäköisen suunnan ja innokkuuden herätä aamulla uuteen mielenkiintoiseen päivään. Tärkeää kuitenkin on, että tiedostan omat arvoni ja päämääräni, näin voin ajelehtia nautinnollisesti.

Kenen elämää elän

Aina välillä pohdin, millaiseksi olen luonut ja luomassa omaa elämääni. Miten ylipäätään suunnitella elämää siten, että se on oma suunnitelma, ei ympäristön vaikutuksesta ja painostuksesta luotu. Helppoa se ei ainakaan ole, sen verran vaikutusaltis ihminen on, että oman pään pitäminen silloin, kun kaikki muut todistavat muuta, on melkoisen haastavaa. Kuka määrittelee, kuinka minun pitää elää, tai miksi kenenkään ylipäätään pitää tulla sekaantumaan?

Noudatan omia arvojani, humanismi, rehellisyys, ei yltiöpäinen mutta kuitenkin, empatia tiettyyn rajaan saakka, eli näitä normaaleja, siis ainakin itselle. Se kuitenkin on tullut viimeaikaisten pois nukkumisten myötä selväksi, että ainakin minä mietin, mitä tehdä tämän ainutlaatuisen, mutta jossakin kohdassa päättyvän elämäni kanssa. Mitä asioita kannattaa oikeasti tavoitella? Miten tehdä hyviä valintoja oman tulevaisuutensa suhteen?

Peruskysymyshän on, mikä on elämän merkitys. Itse olen tullut jo aikoja sitten siihen tulokseen, että elämän merkitys on elämä itse. Se, mitä minusta kannattaa pohtia, on se mitä teen elämällä. Jotkut, useat, monet viisaat ovat sanoneet, että sitä ei enää kannata miettiä kuolinvuoteella, kun se auttamatta on myöhäistä. Ettei kaduta. En ajattele, että elämää pitää koko ajan suunnitella, kannattaa elää. Mutta aina välillä haluan tehdä välitilinpäätöksen, jotta näen, mihin olen menossa. Sillä koskaan ei minusta ole väärä aika miettiä, millaiseksi oman elämäni luon.

Ihminen kasvaa aikuiseksi vasta sitten, kun pystyy antamaan anteeksi omille vanhemmilleen

Olen pohtinut otsikon sisältöä monesti. Olen myös nähnyt monta versiota aiheesta, mutta sisältö on aina sama. Pääsääntöisesti ihmiset hankkivat lapsia, koska haluavat niitä. Ja haluavat lapsilleen kaikkea hyvää, yleensä aina parempaa, mitä heillä itsellään on ollut. Mikä sitten menee pieleen? En puutu nyt alkoholi- ja mielenterveysongelmiin, enkä kykenemättömyyteen hoitaa lapsiaan. Ne itse asiassa saattavat osittain olla seurausta otsikon aiheesta. Tästä saisi kirjan, mutta pohdin asiaa suoraviivaisesti ja vain muutamasta näkökulmasta.

Parempaa kuin itsellä on ollut

Jos lähden liikkeelle vaikka tuosta "parempaa, mitä heillä itsellään on ollut". Kaunis ja hyvää tarkoittava tavoite, usein vielä tiedostamaton. Kukapa vanhempi ei haluaisi. Mutta sitten kun lisään tähän suomalaisten taidottomuuden kuunnella ja kuulla oikeasti ja kun hyvää tarkoittava halu muuttuu kunnianhimoksi tässä kilpailuyhteiskunnassa, saattaa tavoite muuttua sisällöltään. Parempaa kuin naapureilla, paremmin kuin sukulaisilla, pitää, täytyy, ei muuten pärjää.

Nuoren kapina tulee

Kun nuori sitten ryhtyy miettimään itsenäisesti, mitä itse haluaa, tiedossa on konflikteja. Jos tässä kohdassa vanhemmat jyräävät oman tahtonsa läpi kuuntelematta nuorta, vanhemman oikeudella, katkeran nuoren on tulevaisuudessa vaikea antaa anteeksi tyrannimaisille vanhemmilleen. Heistä tuntuu aikuisina, etteivät he koskaan saa tietää, mitä olisi tapahtunut, jos he olisivat saaneet toimia oman tahtonsa mukaisesti. Surullista tässä on se, että katkera aikuinen ei välttämättä kykene näkemään omia mahdollisuuksiaan muuttua. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat muovanneet ja kahlitsevat hänen ajatusmaailmaansa.

Sukupolvien perintö

Ihmiset ovat oman menneisyytensä ja ympäristönsä muovaamia, jotkut asiat ja ominaisuudet periytyvät sukupolvelta toiselle. Jotkut ovat hyvää perintöä, jotkut rasite. Vaikka lapsi olisi toivottu ja kaivattu, aina voi tulla ongelmia. Perhedynamiikan muuttuessa voi ilmaantua mustasukkaisuutta, välinpitämättömyyttä aikuisten välille eli erilaisia inhimillisiä, mutta ei aina niin hyviä tunteita. Valitettavasti nämä kostetaan joskus lapselle. Isä pojalleen ja äiti tyttärelleen? Näin olen nähnyt väitettävän ja varmasti asiassa on perää, mutta ei näin suoraviivaisesti.

Keskustelemisen välttämättömyys

Vaikka lapsi on pieni ihminen, joka ottaa vastaan kaiken ja on vasta muovautumassa, ei vanhempi voimakkaiden tunteidensa vuoksi kykene näkemään, kuinka haitallista hänen käyttäytymisensä on lapselle. Voi olla henkistä julmuutta, henkistä- tai ruumiillista väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja suoranaista vihaa. Pieni lapsi elää siinä maailmassa, johon on syntynyt, eikä hänellä ole vertailupohjaa. Mutta kun lapsi varttuu ja alkaa nähdä ympäröivää maailmaa ja muuta elämää, hän alkaa kyseenalaistaa. Mikäli vanhemmat eivät kykene keskustelemaan eikä asioita saada selvitettyä, on jälleen syntymässä aikuinen, jonka on katkera ja jonka on vaikea antaa anteeksi vanhemmilleen.

Kun maailma on auki

Viha, kauna, katkeruus, itsepäisyys ja musta-valkoisuus ovat esteenä anteeksiannolle. Ne kahlitsevat ja kaventavat tällöin myös ihmisen omaa elämää huomaamatta. Niin kauan kuin ihminen ei anna vanhemmilleen/vanhemmalleen anteeksi, on hän menneisyytensä vanki. Tässä kohdassa voin vain toivoa, että ihmiset puhuisivat, kysyisivät ja etsisivät vastauksia. Ja ehtisivät keskustella, ennenkuin on liian myöhäistä.

Eli summa summarum; voi sanoa, että ihminen kasvaa aikuiseksi silloin, kun pystyy antamaan anteeksi omille vanhemmilleen. Olivatpa syyt mitkä tahansa. Silloin vasta itsenäistyy ja on vapaa toimimaan ja kokeilemaan niitä asioita, jotka joskus jäivät kokeilematta tai tekemättä. Tai sitten jotakin ihan uutta. Maailma on auki.

Elämän päämäärä

Tavoitteeni on siis määritellä omaa elämääni. Opiskeluvalinnat nuoruudessa valikoituivat siten, että mihin sattui pääsemään. Samoin, mitä töitä onnistui saamaan. Eli ajautumisteoria on oikeasti todellinen teoria, kun en itse tietoisesti valitse päämääriäni. Ja näin on nuoruudessani ja aikuisuudessani päässyt käymään. Tosin luulen, etten ole ainoa, vaan meitä on aika monia, jotka voivat olla tyytyväisiä siihen, ettei käynyt huonommin.

Vanhempani ovat kuolleet, rauha heidän muistolleen. Samoin itse asiassa kaikki lapsuuden perheeni muut jäsenet, yksi parhaista ystävistäni ja monet tutut. Nyt minun ei todellakaan enää tarvitse toteuttaa tai ottaa huomioon kenenkään toisen unelmaa tai tavoitteita. Voin suunnitella minulle hyvää ja sopivaa elämää. Olen sitä sukupolvea, jolle oma asunto, auto, pysyvä työpaikka ja ei velkaa olivat sitä todellisuutta, johon piti pyrkiä. Ihan hyviä ja sopivia siihen aikakauteen. Mutta kuinka seisahtuneelta ja mielikuvituksettomalta ne nyt tuntuvatkaan.

Mitä sitten, kun ne kaikki oli saavutettu, mistä sen jälkeen unelmoida? Tai mitä, jos niitä ei kaikista ponnisteluista huolimatta saavutettu? Näin ajatellen aikojen saatossa jatkuvasti kasvaneiden avioerolukujen syyt saattavat löytyä täältä. Jossakin kohdassa ihmiset pysähtyivät tarkastelemaan, mitä oli saatu aikaiseksi ja huomattiin, että samassa taloudessa asui oivallinen syntipukki vallitsevaan tilanteeseen.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Halusimme tai emme. Iphone on jo historiaa, siis vielä käytössä, mutta ei mitään uutta. Tulevaisuutta on esim. kvanttitietokone. Wigipedia: ”Kvanttitietokone on kehitteillä oleva tietokone, joka hyödyntää kvanttitilojen superpositiota ja sen tarjoamia erityisiä mahdollisuuksia.Niillä voidaan ratkaista tiettyjä ongelmia huomattavasti klassisia tietokoneita nopeammin. Esim. kvanttitietokone suorittaa suuren määrän laskutoimituksia paljon nopeammin kuin binääritietokoneet.”

Kuulostaa tehokkaalta, tarkkaa tietoa voidaan suoltaa yhä nopeammin ja tehokkaammin, jolloin ei niin suurta väliä, tarvitseeko sitä joku vai ei. Nykyäänkin joka tapauksessa tuotetaan tutkimuksia, exeleitä ja taulukoita, jotka arkistoidaan hyvin, mutta joita kukaan ei tosiasiallisesti tarvitse tai kaipaa.

Nyt ja tulevaisuudessa pitää pysyä kehityksessä mukana, mikä tarkoittaa sitä, että jos joskus olet suorittanut jonkin tutkinnon, ei siitä sinulle enää ole mitään hyötyä. Kaikki se tieto on vanhentunutta. Mitä paremmin valmistaudut työsi haasteisiin sekä nykyään että varsinkin tulevaisuudessa, sitä varmemmin sinulla on työtä jatkossa.

Tämä vaatii pitkäjänteisyyttä, joka nykyään on harvinainen ominaisuus, kaikki tapahtuu nopeasti ja koko ajan pitää olla jotain uutta. Pitkäjänteisyys tarkoittaa sitä, että seuraa aikaansa, hankkii kulloistakin tarvittavaa tietoa suunnitelmallisesti ja on valmis muuttamaan suunnitelmiaan jos muutosta ilmenee. Mutta tekee tämän tietoisesti ja suunnitellusti pitkällä tähtäimellä. Tuntuu se sitten kuinka tylsältä tahansa.

Joka päivä kannattaa opetella jotakin uutta, esim. mitä kvanttitietokone tarkoittaa ja missä sen kehityksessä mennään tällä hetkellä. Sormus mittaa uniominaisuuksiasi, rannekellolla pystyy tekemään jo vaikka mitä. Itsekin tarkistan kellostani, kannattaako saapunutta uutista avata. Säästää hyvin aikaa. Intohimoa ja uteliaisuutta tarvitaan jokapäiväisessä työssä, ne takaavat laadun ja tehokkuuden.

Moraalinen dilemma

Kun maailma kehittyy ja koneilla on yhä suurempi osuus elämässämme, miten käy inhimillisten ominaisuuksien? Kuten empatian, virheistä oppimisen, tunneälyn, aidon inhimillisen vuorovaikutuksen? Nyt kun tiedetään, mihin kehitys on menossa, ovat nämä asiat huomioitava koko ajan rinnalla ja panostettava niiden kehittymiseen.

Ihmisellä on inhimillinen ajattelun taito, taito hallita ja ottaa huomioon kokonaisuuksia, ei koneen tapaan seurata vain yhtä putkea. Ja sitä tullaan tarvitsemaan, kun ajattelee vaikkapa eteen tulevia eettisiä kysymyksiä. Kone tekee, mitä se on ohjelmoitu tekemään, ihminen ratkaisee, mitä sillä tehdään ja kuinka pitkälle asioissa halutaan mennä.

Vasta kun on nähnyt monia sateita ja kiivennyt lukuisille vuorille, voi nähdä kauas.

Jaa tämä sivu