Matkoja, mietteitä ja elämää
Matkablogi Puerto de la Cruzista 2019
Kahden viikon lomani alkoi torstaina 28.4.2019, eikä meillä ollut vielä mitään suunnitelmia. Kunnes samana päivänä illalla tuli Tuilta hyvä tarjous matkasta Teneriffalle, sis. aamiainen ja illallinen, yö hotellissa Hesassa, autolle viikon parkki, lennot, merenrantahotelli Las Vegas keskellä kaupunkia 550€/matkustaja. Joten varasimme matkan ja täällä olemme.
Saavuimme hotelliin hyvissä ajoin sunnuntaina iltapäivällä. Meille oli varattu huone parvekkeella, mutta Jaska alkoi vielä varmistelemaan, että saisimme merinäkymän. Ei ollut varattuna. Respassa vakuuteltiin, että huone kaupunkinäkymällä olisi tähän aikaan vuodesta lämpimämpi, ei ottanut huomioon, että tulemme Suomesta. Kävimme katsomassa huoneen. Tuntui, että se täytyi pelkästään meidän matkalaukuistamme, vaikka esitteessä vakuutettiin, että pinta-ala olisi 25m2. Parvekenäkymä oli tylsä.
Joten takaisin respaan vaihtamaan huonetta. Yllättäen kaikki muut huoneet merialanäkymällä olikin jo varattu, paitsi 30€/yö enemmän maksava sviitti. Saimme sinne avaimen ja kävimme katsomassa; upea maisema, huoneessa sängyn lisäksi huonekaluja ja kaapit, johon tavaramme hyvin mahtuivat, kylpytakit ja kahvinkeitin. Ei tarvinnut kauan miettiä, kävimme vaihtamassa huoneen ja nyt nautimme tilasta ja merinäkymästä. Meren kohina rauhoittaa illalla mukavasti uneen.
Jos osaisin hyvin espanjaa, kävisin kysymästä respasta, mihin ne kaikki tyhjät huoneet on varattu, joita tällä hetkellä näyttää olevan parveke merelle päin. Mutta hyvä näin.
Saapuessamme ilma oli kaunis, lämpötila päälle 20 astetta ja rantatuoleja asennettiin luottavaisesti jo paikalleen odottamaan auringonottajia.
Tänään ei ole auringon ottajia näkyvissä, eikä ilmeisesti vielä huomennakaan, sen verran meni aurinko pilveen ja on sateen tuntua. Mutta ei haittaa, ilma on suomalaiselle tällaisenakin juuri sopiva. Sitä paitsi, jos haluaa ottaa aurinkoa, kannattaa vuokrata auto ja ajaa toiselle puolelle Teneriffaa, missä paistaa aurinko. Ei hätä häilyttele.
Puerto de la Cruzia tutuksi
Ensimmäisenä matkapäivänähän käydän aina infotilaisudessa, yleensä omassa tai jossakin muussa hotellissa. Nautitaan tervetuliaismalja ja kuunnellaan oppaan neuvoja. Nyt kokoonnuimme Palza del Chargolla, siis ei hotellissa vaan aukiolla vartin yli kymmenen.
Plaza del Chargolla on mielenkiintoisia puita. Tästä löytyi monia hahmoja. Vanhojakin ovat, puut nimittäin.
Aukiolla kasvaa myös jättiläisbataatti. Kuvasin kun en koskaan ollut miettinyt, millainen kasvi bataatti ylipäätään on.
Kun olin aikani kuluksi kuvannut aukiota ja kuhertelevia puluja, saapui TUI:n opas Virpi. Oppaan tapaan sana hallussa ja runsaasti laajempaa ja nippelimpää tietoa jaettavana. Kyse ei siis ollut lyhyestä infotilaisuudesta, vaan perusteellisesta tutustumisesta Puerto de la Cruziin. Jalan. Onneksi kengät olivat jonkinmoiset.
Sain luvan ottaa Virpistä kuvan ja laittaa blogiin. Hyvä opas, jota oli mukava kuunnella. Ja kiitti, kun kysyin lupaa julkaista kuvan. Kaikki eivät kuulemma kysy. Yksi toimittaja mm. oli yrittänyt äänittää Virpin opastuskierroksen kokonaisuudessaan. Ja oli ollut hämmästynyt kun Virpi oli kieltänyt.
Tämä on kaupungintalo, kaikki rakennukset olivat enemmän tai vähemmän vanhoja. Rakennuksessa on myös yhden poliisiorganisaation toimisto. Opas luetteli alueen eri poliisiorganisaatioita ainakin viisi, kaikilla omat hallintonsa ja toimistonsa. Turvallista aluetta. Yleisesti Puerto de la Cruzin hallinnosta saimme kuulla, että se erittäin byrokraattista hommaa. Siis todella byrokraattista ja pinnaa kiristävää. Saamme kuulemma olla tyytyväisiä Suomen hallintomalliin ja moneen muuhunkin asiaan Suomessa.
Olemme siis Ristin satamassa, meri ja merenkäynti ovat historiallisesti määräävässä osassa. Kalastus ei ole täällä mitenkään tärkeässä roolissa, vaikka tämä onkin saari. Ympäröivän meren ominaisuudet eivät suosi kalastusta, liian vaarallinen merenkäynti ja liian syvää, jotta kalastus olisi kannattava elinkeino. Opas muisteli, että vuosia sitten tullessaan saarelle, hän laski 38 kalastusalusta satamassa, nykyään niitä on enää kolme. Kuoleva ammatti, ei siirry isältä pojalle.
Graffitit ovat yleensä joka puolella hienoja, niin muös täällä Puerto de la Cruzissa.
Seinämaalaukset ovat todella upeita ja suunniteltu maisemaan sulautuviksi.
Puertolainen koulu. Lapset menevät 3 vuotiaina leikkikouluun, viisi vuotiaina esikouluun ja kuusi vuotiaina alkaa kouluvelvollisuus, joka päättyy 15 vuotiaana. Kuulemma 99,99% lapsista menee 3 vuotiaina leikkikouluun ja aloittaa näin pitkän koulutaipaleen.
Oppaan puheissa vilahteli kaikenlaisten kuuluisuuksien nimiä, joista parhaiten mieleeni jäivät Beatlesit ja Agatha Cristie. Puerto de la Cruzissa on aina ollut yksi casino, suuruutensa aikoina erittäin suosittu, mutta nykyään enää pieni vaatimattoman näköinen ravintola rantabulevardilla. Aikanaan, ennenkuin Beatlesit olivat saavuttanet maailman maineen, he vierailivat saarella. Täällä ollessaan he tarjoutuivat esiintymään casinolla. Omistaja kieltäytyi kunniasta ja legenda oli syntynyt. Paikalla oli silloin kolme bandin jäsenistä, John Lennon oli kuulemma kutsuttu juhliin jollekin muulle saarista. Onneksi olkoon silloinen omistaja.😉
Tämä hahmo keräsi euroja Äiti Teresan nimissä.
Tämä taas ihan omana itsenään.
Agatha Cristie vieraili saarella 1920-luvulla. Hän viimeisteli täällä mm. romaaninsa Sininen juna. Cristie asui Gran Hotel Taorossa, joka nykyään ei enää ole auki, mutta jonka seinät kyllä näimme. Täällä on tämän vuoden marraskuussa taas iso tapahtuma Cristien kunniaksi. Mutta mikä minua kiehtoi, oli hotellin historia. Hotelli rakennettiin 1800-luvun loppupuolella ja oli ns. ylhäisön suosiossa. Tämä tarkoitti todella niitä krinoliinpukuisia naisia, jota tarvitsivat oman pukijan ja palvelijoita. Ennen hotellin rakentamista ylhäisö vieraili saarella asuen saarelaisten kodeissa. Mahtoi olla haastavaa isännöidä heitä. Mutta melkein odotan näkeväni kulman takaa saapuvan naisen keinuvassa krinoliinipuvussa, vyötärö solmuun kurottuna ja päivänvarjo hapsuineen pään päällä keikkumassa. Kiehtovaa.
Mutta syy, miksi saari oli ja on edelleen niin suosittu, oli ehdottomasti puhdas ja terveellinen ilmasto. Edelleen väitetään, että täällä on maailman puhtain ja siten tervein ilmasto. Joku suomalainen oli kylläkin kyseenalaistanut asian ja väittänyt, että puhtain ilmasto löytyy itä-Suomesta. Perusteena runsas puusto. Tiedä häntä, lyön vetoa Suomen puolesta, mutta hyvä kummallekin.
Tälle tytölle annoin vähän rahaa hattuun, sen verran kauniisti Jolene soi pimenevässä illassa.
Tällä alueella on hieman heikosti uimarantoja, tässä kuulemma yksi niistä. Eli kuvan yläreunassa keskellä on laiturin tapainen, jonka toisella puolella on sen verran rauhallinen aallokko ja hiekkainen pohja, että uiminen on mahdollista. Taidan pitäytyä hotellin uima-altaassa.
Mukavan mausteen reissuille antaa tuttujen ihmisten näkeminen. Lähdimme Suomesta, lensimme yli kuusi tuntia ja tänä iltana istuimme yllättäen Puerto de la Cruzin pimenevässä illassa rantabulevardin varrelle Jaskan siskon Riitan ja hänen ystävänsä Leilan kanssa. Turhaan ei sanota, että maailma on pieni.
Huomenna meillä on tarkoitus vuokrata menopeli ja kierrellä katselemassa saaren nähtävyyksiä. Teide, Siam-park, Lora Parque, La Gomera... Minkä viikossa ehtii. Perjantaina ehkä isompi kulkuneuvo ja isompi porukka, katsoaan.
Tiistaina tulivuorelle
Tiistaina oli harmaa ja kolea päivä, joten vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton.
Tällainen menopeli meille löytyi, ihan ok. vehje. Liikenne on mielenkiintoista. Esimerkiksi melkein kaikki kadut ovat yksisuuntaisia, joten melko kauan saa kaupungilla pyöriä, ennenkuin pääsee sen ulkopuolelle.
Aikansa vei tottua kaupungin liikenteeseen. Liikennesäännöt ovat suurin piirtein samat kuin meillä Suomessa, mutta kaupunkistruktuuri on haastava. Tästä kuvasta ei hyvin selviä, kuinka jyrkkiä kadut paikoin ovat, mutta todellakaan ei haluaisi lähteä jalan kiipeämään niitä. Autolla pääsee ykkösvaihteella ylös, vaikka hevosvoimia Polossakin on 90.
Ensimmäiseksi autoretkeksi päätimme tulivuori Teiden. Ilma ei ollut paras mahdollinen, mutta mikäpä suomalaista estäisi.
Tällaista oli alkumatkasto Teiden huipulle. Mielessä kyllä käväisi, näkeekö ylhäällä yhtään mitään. Mutta jos ei, pääsisi sinne vielä tulevina päivinä takaisin.
Mutta turha pelko, ylhäällä oli hyvä näkyvyys. Tuntui kuin olisi ollut tornadon ytimessä, hiljaista ja kirkasta.
Kuvakavalkaadia
Teide tulivuori on Espanjan korkein huippu, joka nousee 3 718 metriä merenpinnasta. Se on purkautunut viimeksi vuonna 1909, joten kaikki tuhka on luonnonvoimien ansiosta kadonnut. Näin mineraalien kauniit värit pääsevät esille ja maisema on upean karu.
Salaperäinen aavemetsä.
Iltamenoa
Teideltä päästyämme ja illallisen jälkeen lähdimme vielä kaupungille katsomaan, löytyisikö esim. avointa hierontapaikkaa, jossa molemmat voisimme rentouttaa kiipeämisestä kireät lihakset. Ei löytynyt vielä sopivaa, mutta onneksi on aikaa vielä hakea.
Rantabulevardilla päädyimme terassille ravintolaan, jossa oli kunnon espanjalainen meno päällä. Suomalaisenkin menojalkaa alkoi vipattaa. Mukava katsella, kun ihmiset tanssivat jalkakäytävillä ja pitivät hauskaa. Mutta kun katsoo notkeiden lanteiden vipatusta, ei tee mieli mennä mukaan kankeileen. Vaikka tietää että ihmiset on vaan tyytyväisiä, kun tulee lisää porukkaa. Hm. Katsotaan. Kyllä mekin joku ilta mukaan menemme, ehkä.
Pieni yksityiskohta baarista, jossa kävimme kahvilla; ovensuussa oli kukkaruukussa pystyssä tämä rautakirves. Siellä ei kannata ryhtyä ryppyilemään, kirves nimittäin on aito..
Keskiviikkona Pololle kyytä
Kun kerran auto on vuokralla kolme päivää, pitää sitä myös hyödyntää. Lähdimme ottamaan saarta haltuun, eli tutkimaan sisämaan kautta kolliseen rannikolle. Saaren maisemaa hallitsevat meri ja vuoret. Korkeuserot saarella on huikeat- Päädyimme ensin valokuvaamaan kohteessa Mirador De Jardina.
Minusta tuntuu, että etana vasemmassa reunassa ei kuulu alkuperäiseen kylttiin. Mutta hyvin sopii.
Tämä kanarouva tienposkessa oli pakko kuvata, sen verran harvinaislaatuinen se tällä saarella on. Saari nimittäin kuuluu niihin, joilla ei ole omavaraisuutta juuri minkään suhteen, vaan kaikki tarvikkeet tuodaan saarelle. Samanlainen systeemi oli Mauritiuksella.
Kivimuodostelmat on joka puolella vaikuttavia.
Jos olivat tiet vuoristossa kapeita, niin ovat kadutkin. Joka ikisestä parkkeeratusta autosta on sivupeili taivutettu sisäänpäin ja ihan syystä.
Rannalla kauppaavat palveluitaan myös uskomattoman taitavat karikatyristit. Ehkä teetän kaikatyyrin, ehkä en.
Maisemat on kyllä mahtavia. Asutus on hajallaan pitkin saarta, muuallakin kuin meren rannalla.
Tiet ovat päällystykseltään hyväkuntoisia, mutta autoilun kannalta erittäin kapeita. Sai olla sydän kurkussa kun joku ajoneuvo tuli vastaan, kumpi putoaa ojaan. Onneksi ei tullut kuin kerran kuorma-auto vastaan ja hyvin selvittiin. Seurasin nopeusrajoituksia ja täytyy sanoa, että niiden asettajat ovat hupiveikkoja. Tulisivat itse ajamaan 70mk/h tiellä, joka on kapea ja kiemuraisempi kuin monet alppitiet.
Vuoriston jälkeen päädyimme saaren suurimpaan kaupunkiin Santa Cruziin.
Oman hotellin edessä rannassa ja rantabulevardilla ihmiset nauttivat auringosta ja aalloista.
Päivän reissu päättyi mukavasti, löysimme paikan, josta saimme yhtaikaa rentouttavan kokovartalohieronnan. Toinen hieroja jouduttiin tosin hälyyttämään paikalle viereisestä liikkeestä, häntä tässä odottelemme. Kyllä kannatti odottaa.
Torstaina Loro Parque
Torstaina lähdimme hyvisä ajoin aamupäivällä katsomaan papukaijoja paikalliseen eläintarhaan. Olisimme päässeet hotellin pihasta kaupunkijunalla suoraan eläintarhan parkkipaiklle, mutta lähdimme Pololla. Onneksi parkkipaikalla oli vielä tilaa. Oikeastaan siellä oli enemmän koululaisryhmiä näin huhtikuussa liikkeellä linja-autoilla, mutta hyvin me heidän kanssaan tarhaan mahduimme.
Eläintarhan on perustanut saksalaissyntyinen Wolfgang Kiessling vuonna 1972. Meille oli etukäteen kerrottu, että eläintarhaan kannattaa varata koko päivä. Loro Parquessa eläimistä suurin osa on papukaijoja ja lisäksi myös muun muassa ihmisapinoita ja monenlaisia vesieläimiä. Eläimet olivat hyvin hoidettuja ja eläintarha niin inhimillisen tuntuinen kuin eläintarha voi olla. Loro Parquen suojeluohjelman takia on useita eläinlajeja pystytty palauttamaan takaisin luontoon ja oli hieno kuulla työstä jota siellä tehdään uhanalaisten eläinten eteen.
Koko päiväksi siellä ei nähtävää kyllä kuitenkaan meille riittänyt, mutta saimmepa ainakin otettua joitakin kuvia.
Wolfgang Kiessling, Loro Parquen perustaja. Hän on nykyään kuulemma yli 80 vuotias, tervaskanto jolla on vielä kaikki langat käsissään. Hän aloitti tarhan keräämällä Papukaijoja ja siitä kaikki lähti. Nykyään eläintarha on erittäin tärkeä koko Teneriffan saarelle. Siksi onkin huoli jatkosta, miten käy, kuka jatkaa kun tervaskanto ei enää jaksa. Toivottavasti löytyy eläinten kannalta paras mahdollinen ratkaisu.
Papukaijat ei todellakaan ollut ainoa lintulaji eläintarhassa. Siellä oli lisäksi esim. pingviinejä. Tässä kuvassa kesäympäristössä.
Akvaariot todella pidetään siistinä myös sisältä päin. Tässä vähän mittasuhteita, musta olento keskellä on toinen niistä ihmisistä, jotka tätä kala-akvaariota puhdistavat.
Loro Parquessa riitti muutakin katseltavaa kuin eläimet. Kasvisto oli upeaa.
Tämä ei ole kaukaa otettu lähikuva vaan juuri näin läheltä otettu lähikuva. Onneksi pleksi on varmasti riittävän vahva, mutta oli kyllä mielenkiintoista olla melkein kosketusetäisyydellä.
Tämäkin leijona katseli avarasta häkistään tyytyväisenä ohi virtaavia turistilaumoja. Lisäksi olen huomaavinani jotakin yhdennäköisyyttä Wolfgangin kanssa...
Tämä ympäristö markkeeraa talvea Toivottavasti edes linnut pitävät sitä aitona.
Olin siellä minäkin, siis eläintarhassa.
Kaktuksia oli monia lajeja ja muotoja.
Tämä oli viehättävä veitikka, joka toteutti luontaista tarkkailutehtäväänsä.
Pakko oli laittaa vielä yksi todiste; oli siellä matelijoitakin.
Eläintarhan jälkeen ajoimme Puerto d la cruzin suurimpaan ostoskeskukseen, joka oli luokkaa Ratina Tampereella, mutta laajemmalle alueelle levittäytyvä. Minulla oli tapani mukaan pieni musta kameralaukun näköinen olkalaukku, joka aiheutti varashälytyksen joka ainoan likkeen ovella. Kertaakaan ei kukaan katsonut aiheelliseksi tulla tarkastamaan sen sisältöä, koska se soi jo mennessä.
Suuren tavaratalon ovella vartijat säkästyivät, kun hälytin soi mennessäni sisään. He kuitenkin päättelivät, ettei laukussa vielä voinut olla mitään kovin arvokasta. Teimme ostokset ja kassalta poistuessamme sama juttu; varashälytin kilkatti iloisesti. Kassa aiko jo sanoa jotain, kun vartija huikkasi takaamme, että asia on ok. Hän oli seurannut meitä, koska tulemme ulos ja oli päättänyt pelastaa minut. Joten arvoitukseksi jäi, mikä siellä hälyytti. Mutta joka liikkeessä sama juttu.
Löysin joitakin tuliaisia, aiemmilla matkoilla olen oppinut sen, että viimeiselle päivälle ei kannata ostoksia jättää. Tulee ostettua mitä sattuu. Nyt löysin aika kivoja juttuja. Esimerkiksi lapsenlapselleni Pihlalle 6v. ostin kunnon ritsan. Ostin itselleni samalaisen, sillä meillä on aina välillä pieniä kisoja, joissa testaamme, kumpi meistä on parempi. Hyvä kun molemmilla on omat vehkeet. Myyjää huvitti, kun testasin ritsojen tukevuuden ja kuminauhan jäykkyyden.
Palautimme Polon reissun jälkeen, mutta sekään ei onnistunut ihan ilman kommelluksia. Ajoimme ohjeiden mukaan auton talliin, onneksi Polo on pieni, isomman auton kanssa niitä kapeita 90 asteen käännöksiä ei tehdä. Tyhjensimme auton, lukitsimme ja laitoimme ohjeiden mukaan avaimen lukittuun postilaatikkoon. Lähdimme tyytyväisinä hotellia kohti ja matkalla päätin nostaa hieman rahaa. Kun olin saanut noston tehtyä, kuulin, kun Jaska kysyy, onko hänen puhelimensa laukussani.
Ei tietenkään ollut missään. Pudonnut? Varastettu? Kaikki huonot mahdollisuudet nousivat heti tietenkin mieleen. Kun puhelimeen yritti saada yhteyden, ei sitä juuri sillä hetkellä ollut mahdollisuutta saada. Siitä tajusimme, että puhelin on todennäköisesti autossa, tallissa ei ollut kenttää.
Ei muuta kuin tavaroiden kanssa, päivästä nuutuneina suuntasimme autovuokraamoon hakemaan postilaatikon avainta. Myyjä oli onneksi ymmärtäväinen ja antoi avaimen heti. Jaska kävi hakemassa puhelimen, autossahan se oli pudonneena penkkien väliin. Onneksi, en tiedä, mitä Jaska olisi sen jälkeen kädessään kuljettanut, niin kiinteä osa puhelin on hänen persoonallisuuttaan.
Perjantaina kasvitieteellistä ja synttäreitä
Kasvitieteellinen puutarha on keskellä kaupunkia ja varsinainen keidas. Näin huhtikuussa ei vielä ole kukkaloistoa, mutta puut ovat aina vaikuttavia. Toukokuussa puutarha näyttää varmasti aivan erilaiselta, mutta nytkin oli miellyttävää nauttia raikkaasta ilmasta ja joka puolelle leviävästä vihreästä.
Sisääntulo oli vaikuttava.
La estrategia del gigante. Muodostaa mielenkiintoisen metsän. Ei kaikkein helppokuluisimpia.
Kyllä alueelta muutamia kukkiakin löytyi antamaan väriloistoa. Tässä brasisialainen amarillo.
Kukka se on vaatimatonkin kukka.
Tässä australialainen ficus. Täällä on siis kasveja eri puolilta maapalloa ja olisi mielenkiintoista tietää, miten jokaiselle kasville on saatu sellainen maaperä, jonka se vaatii.
Tämä palmu, jonka rungot muistuttavat jättiläishämähäkin jalkoja, sai Jaskankin innostumaan.
Tässä altaassa pitäisi olla vesililjoja, mutta niiden aika ei vielä ole.
Elementteinä vesi ja vehreät kasvit, sielu nauttii.
Kauneutta hoitamassa
Kun luonnontieteellinen oli tutkittu, oli aika siirtyä kaudeudenhuollon puolelle. Jaska leikkautti varpaankynnet ja minä olin tilannut manikyyrin. Hieman nauratti, kun tyttö ryhtyi tekemään manikyyria ja leikkaamaan kynsiäni. Peukaloiden kohdalla hän joutui hakemaan isommat leikkurit, samat joilla jyysti Jaskan kynsiä poikki. Yrittäessään saada kynttä leikattua, hän manasi:"Teillä Suomessa täytyy olla tosi vahvat ruoat."
Ensin Jaskan varpaankynnet sai kyytiä.
Tyttö oli itsekin erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja hän pyysikin saada ottaa valokuvan kynsistäni omaan suositus kansioonsa. Ilman muuta.
Riitan syntymäpäiväylläri
Ilta päättyi yllätys syntymäpäiville. Meidät oli kutsuttu kylään Jaskan siskon Riitan luokse. Paikalla oli muitakin suomalaisia, kaksi Vaasasta, kaksi Tampereelta, yksi osa-aikaisesti Helsingistä ja yksi 20 vuotta Puerto de La Cruzissa asunut. Sekalainen seurue, mutta lämmin tunnelma. Saimme nauttia upeasta runonlausunnasta. Keskustelu soljui aiheesta toiseen ja tietenkin paljon lämpimiä halauksia. Yllätys synttärit olivat yksi matkamme kohokohtia.
Tässä osa meistä. Jaska ottaa kuvaa ja Puertolainen Manna on vasta tulossa. Syntymäpäiväsankari Riitta toinen oikealta. Piti ottaa vakava ilme, hyvin onnistui kaikilta.
Riitalle vielä onnitteluorgidea.
Lähtöä pukkaa
Niin se meni taas viikko. Lauantaina kiertelimme vain lähiympäristössä, teimme pieniä ostoksia ja nautimme auringosta ja lämmöstä. Suomessa kuulemma sataa lunta ensi viikolla, joten tästä on nyt pakko ottaa kaikki irti.
Luonnollisesti viimeisenä päivänä myös herkuttelimme. Millä oli hotellissa aamupala ja illallinen ja ne olivat hyvin riittäneet päivän ravinnoksi. Olimme kuitenkin päättäneet syödä vielä paikallista paellaa lounaaksi jonain päivänä, ja mikä sen parempi kuin viimeinen lomapäivä. Sen jälkeen vain kiertelimme ja totesimme, että paljon jäi vielä katsomatta ja uusia paikkoja näkemättä.
Tämän torilla esiintyvän pariskunnan oppien mukaan olisi itsekin taitava tanssija.
Tässä vielä viimeinen kuva rantabulevardilta. Täytyy sanoa, kun tätäkin kuvaa katsoo, että loman ajoituksemme oli loistava. Alkuviikosta turistien määrä oli vielä vähäinen ja missään ei ollut jonoja. Hinnat olivat vielä kohtuullisia. Viikon kuluessa alkoi turisteja virrata, kuten kuvasta näkyy. Myös hinnat alkoivat liikkeissä kummasti kohota. Ilma oli, kuten aiemmin olen jo todennut, suomalaisille sopiva. Eli erittäin tyytyväinen voin olla matkaamme kokonaisuudessaan.
Loppu tulemaa
Puerto de La Cruz, Ristin satama, monimuotoinen saari niin kulttuurien, maisemien kuin eläinten suhteen. Vuoren rinteeseen oli suurin kirjaimin kirjoitettu: Rasismi on rikos. Loro Parkin tarkoituksena on omalta osaltaan suojella eläimiä ja ehkäistä niiden sukupuuttoon kuolemista. Kertonee osaltaan jotakin saarelaisten arvoista. Toisaalta poliiseja on joka lähtöön, joten rikollisuuskaan ei ole aivan vierasta. Mutta matkakohteena ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tosin ei välttämättä niille, jotka hakevat valkeita pitkiä hiekkarantoja, ei ainakaan pohjoinen puoli.
Rannekello ilmoitti yllättäen, että onneksi olkoon, olet saanut 10 cardiopistettä, eli on tullut liikuttua huomattavasti normaalia enemmän. Mikä sekin on todella positiivista. Olen nukkunut erittäin hyvin, johtuen varmaan liikunnasta.
Kävellessämme rantabulevardilla, pienen kappelin ovet olivat auki, tai oikeastaan niitä oltiin juuri sulkemassa. Ehdimme sisälle, kaunis pieni paikka, jossa minun oli mahdollisuus muistaa edesmenneitä rakkaitani syttämällä heille kynttilät. Vanhempi mies odotti kärsivällisesti kappelin ovella, että sain hetkeksi hiljentyä.
Riitan tapaaminen saarella ja yllätys syntymäpäiväjuhlat olivat yksi matkamme kohokohdista. Koskaan ei tiedä, mitä matkalla voi tapahtua, pitää vain lähteä liikkeelle.
Ostin, tai oikeastaan minulle myytiin, kameraani lasinen suojus, jottei katselupinta naarmuunnu. Myyjä halusi myös neuvoa muutakin kameraan liittyvää 20 vuoden kokemuksella. Hän tutki kameraani, tähtäsi minuun päin ja sanoi Jaskalle:"Vaimo näyttää paremmalta kameran läpi." MItenkähän tuohon pitäisi suhtautua...
Case closed.
Jaa tämä sivu