"Filosofiani on: Se mitä ihmiset sanovat minusta ei kuulu minulle. Olen kuka olen ja teen mitä teen. En odota mitään ja hyväksyn kaiken. Ja se helpottaa elämää.

Elämme maailmassa, jossa hautajaiset ovat vainajia tärkeämpiä, avioliitto on rakkautta tärkeämpää, ulkonäkö on tärkeämpää kuin sielu. Elämme pakkauskulttuurissa, joka halveksii sisältöä. "

~ Anthony Hopkins

Terveydenhuoltojärjestelmä yskii pahasti

Kuka huolehtii minusta, kun tulen niin vanhaksi, etten enää itse kykene ?

Alkoi vähän tulevaisuus huolestuttamaan, eikä niin vähänkään. Lakiin kirjatun hoitajamitoituksen piti parantaa vanhustenhoidon laatua, mutta käytännössä hoitajapula yhdessä kiristyneiden mitoitusvaatimusten kanssa näyttää ajavan kriisiin koko terveydenhuoltojärjestelmän.

Kun hoitajamitoituksesta keskusteltiin eduskunnassa ja tehtiin päätöksiä, missä olivat ne tutkijat ja tietäjät, jotka olisivat kertoneet, että mitoitus saattaa aiheuttaa ongelmia? Ei yhteen- ja vähennyslasku niin vaikeaa ole. Joko olen huippuälykäs tai ongelmia ei haluttu nähdä, mutta jo se, että hoitajia tarvitaan yhtäkkiä tuhansia lisää kun koulutettuja ei ole saatavilla, on erittäin yksinkertaista matematiikkaa, ainakin minusta.

Jo nyt tehostetun palveluasumisen hoivapaikkoja on jouduttu sulkemaan, koska niihin ei löydy riittävästi pätevää henkilöstöä. Tänä vuonna vaadittu mitoitus on 0,6 työntekijää asukasta kohti, huhtikuussa 2023 se nousee 0,7:ään. Hoitajamitoituksen kiristymisen seurauksena hoivapaikkojen määrä siis vähenee. Näin ollen hoivaa tarvitsevat ikäihmiset eivät pääse hoivakoteihin, vaan jäävät yhä useammin kotihoidon ja läheistensä avun varaan.

Kriiseissä on se hyvä puoli, että lusikka on otettava kauniiseen käteen ja tosissaan alettava miettimään miten kriisistä selvitään. Yksi asia, joka on noussut hoitajamitoitusten kohdalla esiin, on pätevyysvaatimukset. “Hoivakoti on ihmisten koti, jossa päivät ovat hoitotoimenpiteiden lisäksi täynnä arkea ja elämää. Siksi tulevaisuudessa hoivakodissa voisi työskennellä paljon nykyistä enemmän hoiva-avustajia ja myös muita kuin sote-alan ammattialaisia, tietenkin lääkehoito ja hoidon turvallisuus huomioiden.” Holmqvist Al 12.8.2022

Toinen asia, joka on noussut esiin, ovat digitaaliset palvelut. Kohta vanhusten joukko on meitä, joille digi ja some ovat jokapäiväisiä juttuja. Tällöin ne ilman muuta voidaan hyväksyä osaksi henkilökuntamitoitusta.

Eli valoa voisi sanoa olevan näkyvissä tunnelin päässä. Mutta se ei poista kritiikkiäni päätöksentekoa kohtaan. Olen tyytyväinen vasta silloin, kun meille kaikille tärkeiden päätösten kohdalla päätöksentekoprosessissa selkeästi on joku, joka hahmottaa kokonaisuuden ja osaa peilata sitä tulevaisuuteen. Ja jolla on niin paljon valtaa, että voi vaikuttaa myös poliittisten päättäjien kompromissipäätöksiin.

Nyt joudun pohtimaan, kuka minusta huolehtii kun olen tosiaan niin vanha, että en itse kykene. Pahalta näyttää tällä hetkellä, joten parasta lähteä kuntosalille.

Tottakai vastuunottoa

Vastuun ottaminen edellyttää sitä, että olet vapaa ja kykenevä tekemään valintoja ja ottamaan vastuuta. Vastuunotosta puhutaan monien eri asioiden yhteydessä, yksilöstä valtioihin,  mikrosta makroon. Poliitikot puhuvat vastuunotosta ainakin silloin, kun haluaisivat antaa itsestään hyvän kuvan kansalaisille. Ja kyllähän vastuuta voi ja pitää ottaa tarvittaessa. 

Tottakai vastuuta voi ottaa mistä vaan, kunhan se ei aiheuta taloudellisia takaiskuja. Tai aiheuta kohtuuttomasti ylimääräistä työtä, tai niin no, ei aiheuta ylimääräistä työtä. Eikä missään tapauksessa aiheuta muutakaan epämukavuutta. Eikä vie rahaa. Varsinkaan ei siis aiheuta kustannuksia. 

Vastuunottajia löytyy, kunhan vastuuta ottamalla saa lisää valtaa. Eikä taloudellinen hyötykään pahasta ole, ylimääräistä rahaa tarvitaan aina. Luonnollisesti vastuuta ottamalla pitää saada myös hyväksyntää ja sosiaalista nousua piireissä. Itsetuntoa voi aina vähän kohentaa ja mikä sen parempi kuin julistaa ottavansa vastuuta ympäristöstä, kantavansa huolta lähimmäisistään ja toimivansa epäitsekkäästi ihmisen, ympäristön, kulttuurin, urheilun, sivistyksen ja eläinten asialla kuntavaaleissa.

Hienoa, että meillä on epäitsekkäitä, vapaaehtoisesti vastuuuta kantamaan ja -ottamaan pyrkiviä ihmisiä, maailma ei ole menetetty. 

Häveliäisyys

Istuin aamulla vessassa, kun ovi yllättäen aukesi ja sulkeutui saman tien. Mies siellä oli tulossa tarkistamaan, oliko pesukoneen vesijohto jäänyt sulkematta. Oven ulkopuolelta kuului manaamista ja anteeksipyyntöjä ja käsky seuraavan kerran lukita ovi. 

Kun lapsenlapsi on kylässä enkä muista lukita vessan ovea, varmaa on, että siitä sisään pyyhältää iloinen naama, joka viis veisaa siitä, istunko pytyllä vai harjaanko hampaita. 

Nuoruudessa kun kävin ravintolassa, meidän naisten tapana oli käydä kimpassa vessassa. Enkä tarkoita ravintolan WC-tiloja vaan ihan niissä kopeissa. Siellä sitten tiiviissä tunnelmassa vaihdettiin siihen mennessä tapahtuneet ja hoidettiin luonnolliset tarpeet. 

Viimeksi kun olin kuntosalilla, en huomannut lukita vessan ovea ja sinne pyrki tietenkin joku. Nuori nainen avasi oven, jähmettyi hetkeksi ja sulki oven hiljaa. Itse, jos tänä päivänä avaan vahingossa vessan oven kun joku on täysistunnolla, kaikki paniikkikohtauksen ainekset ovat valmiina. 

Eli kaikenkaikkiaan yksityisyyden ja häveliäisyyden rajat ovat todella yksilöllisiä, omansa tietää vasta kun joutuu erilaisiin tilanteisiin. Joihin muuten on hyvä varautua mahdollisuuksien mukaan, ettei tule paniikkikohtausta. Tai vielä pahempaa, huuda ja pahoita toisen ihmisen mieltä, joka ei takuulla tarkoita mitään pahaa. 

Elintärkeä kilpirauhanen

Leikkaukseen

Neljä vuotta sitten huomasin, että kaulallani oli jokin patti suurentunut. Mainitsin asiasta lääkärille ja hän totesi sen olevan kilpirauhanen, joka sieltä oli alkanut hieman erottua. Asia merkittiin muistiin ja laitettiin seurantaan, joten unohdin koko jutun. Kunnes muutaman viikon kuluttua huomasin patin selkeästi suurentuneen.

Olin uudelleen lääkäriin yhteydessä ja hän ilmoitti, että samana päivänä iltapäivällä olisi vapaa leikkausaika. Asia tuli niin nopeasti, että en häkellykseltäni osannut heti vastata. Aika olikin sitten jo mennyt, kun puolen tunnin päästä ilmoitin saaneeni asiat hoidettua niin, että pääsisin samana päivänä leikkaukseen.

Uusi aika oli kahden päivän kuluttua. Leikkaus meni hyvin, kilpirauhanen poistettiin, syöpäsoluja ei löydetty ja pääsin pois sairaalasta kolmantena päivänä leikkauksesta. Paraneminen sujui hyvin, sain kilpirauhaslääkityksen ja palasin normaaliin elämään.

Lääkitys alkaa

Sain lääkkeeksi tyroksiinia yhden tabletin päivässä ja lääkityksen riittävyyttä seurattiin ja lääkitystä lisättiinkin pieni määrä jossakin kohdassa. Lähestyin eläkeikää, töissä oli stressiä ja asiat pyörivät mielessäni. Siksi en osannut kiinnittää huomiota vähitellen lisääntyviin oireisiin.

Yhtäkkiä huomasin lihovani todella runsaasti, kymmenen kiloa tuli hetkessä. Olin kuullut, että ikääntymiseen kuuluu lihominen, joten yritin vain välttää liiallista syömistä. Minua alkoi väsyttää niin, että välillä oli pakko ottaa päiväunet, mutta ne eivät juuri helpottaneet tilannetta. Ajattelin senkin johtuvan ikääntymisestä ja huolista. Sitten alkoivat unohdukset ja muistihäiriöt. Yhtäkkiä en muistanut, mitä juuri olin tehnyt ja mitä olin suunnitellut.

Nyt alkoi jo pelottaa, pääsisinkö edes eläkkeelle normaaliin aikaan, tai itse asiassa suunnitelmani mukaan puolivuotta ensimmäisen mahdollisuuden jälkeen. Minulla oli paha olo, pelotti ja itketti. Mikä ihme vaivaa, pyöri päässäni. Nyt täytyy kiittää tietokonepelejä, ilman niitä aivoni olisivat varmaan rappeutuneet lopullisesti. Paha olo, muisti pätki, olo oli jäykkä ja alkoi tuntua jo tosi toivottomalta. Sitten alkoivat hiukset ohentua ja lähteä, harja oli joka harjauksen jälkeen täynnä irtoavia hiuksia.

Valoa näkyvissä

Puhuin asiasta lääkärille ja kilpirauhasarvot päätettiin tarkistaa. Kilpirauhasarvot olivat normaalien arvojen alarajassa. Tällöin minulle vasta selvisi, että kokemani oireet johtuivat liian vähäisestä tyroksiinin määrästä elimistössäni. Lihominen, väsyminen, hiusten lähtö, muistihäiriöt, kaikki nämä siksi, että lääkitykseni oli liian vähäinen. Muistihäiriöillä on jopa oma nimityskin, aivosumu.

Lääkitystä lisättiin ja arvojen kohotessa elimistössäni oireetkin alkoivat vähentyä ja lopulta oloni on alkanut tuntua melko normaalilta. Jaksoin olla töissä tavoittelemaani päivämäärään asti, sain tehtyä työni, muistini on palannut suhteellisen normaaliksi ja oloni on nykyään hyvä. Yritän laihduttaa lisääntyneitä kiloja kuntosalilla, mutta pääpaino liikunnassani on kunnon ja liikkuvuuden ylläpidossa, muu on plussaa. Hiukset ovat ohentuneet varmaan pysyvästi, mutta ne pysyvät kuitenkin päässä. Pääasia, että nautin elämästä ja tämänhetkisestä vapaudesta.

Opetus oli, että jos alkaa ilmetä poikkeavia oireita, ei kannata pistää niitä normaalin elämäntilanteen piikkiin, vaan ottaa selvää, mistä ne johtuvat. Ongelmallista oli, että kaikki oireet syntyivät hitaasti hiipien, joten niihin ei osannut heti kiinittää huomiota. Jos alkaa tuntua oudolta, kannattaa mennä lääkäriin ja tarkistuttaa esim. juuri kilpirauhasarvot. Voi säästyä todella paljolta.

Kiva lukea päivityksiä, joissa ihmisillä menee hienosti. Parisuhde kukoistaa, töissä tulee hyvää palautetta ja vapaa-aikana veneillään, retkeillään ja matkustetaan. Status ja julkisivu ovat mitä parhaimmassa kunnossa. Niitä on mukava lukea, vaikka välillä epäilyttää, voiko kaikki olla niin auvoista. Mutta jos niin halutaan asiat esittää ja kaikki on hyvin, voi tässä sivussakin nauttia menestyksen aalloista. 

Mutta entä jos ei menekään enää niin hyvin. Jos jokin osa-alue elämässä pettää. Yleensä silloin hiljenee kirjoittelu mihinkään someen ja ihminen vetäytyy nuolemaan haavojaan. Toivottavasti lähellä silloin on ihmisiä, joiden kanssa asioista voi niiden oikeilla nimillä puhua, ihmisiä jotka kuuntelevat, ovat olemassa ja läsnä. 

Mutta miksi aloin kirjoittaa, ovat ne onnettomat, jotka tuovat epäonnistumisen avoimesti esiin somen kanavilla, vaikkapa nyt juuri facebookissa. Tämä esimerkki on elävästä elämästä, mutta ei omasta tuttavapiiristäni. Ensin saadaan somessa seikkaperäinen yleiskatsaus aiheeseen, tässä tapauksessa kariutuneeseen parisuhteeseen. Jätetyksi ja petetyksi itsensä kokeva puoliso aloittaa julistamalla, miten ja miksi hänen mielestään parisuhde on päättymässä. Henkilö on julkisessa virassa ja hänellä on laaja someverkosto. 

Sitten alkaa henkilökohtaisuuksiin menevien viestien julkaiseminen kaikkien nähtäville. Kun viestit alkavat olla jo sitä luokkaa, että kohta voidaan puhua jo kunnianloukkauksesta, parisuhteen toinen puolisko yrittää asiallisesti saada julkista kirjoittelua loppumaan. Ilman minkäänlaista vaikutusta.

Hyvä virka, laaja tuttavapiiri, asiallinen tyyppi normaalisti, mutta loukkaantunut, pelästynyt ja hätääntynyt ihminen näköjään menettää suhteellisuudentajunsa. Muuten en asiaa oikein voi ymmärtää. Suomalaisista musiikkikappaleista löytyy muuten runsaasti sanoituksia, joilla voi hyvin ilmaista kaikenlaisia tunteitaan, jos ei omat sanat riitä.

Vahingonilo pönkittää vissiin egoa

Mutta niitä ihmisiä en oikein ymmärrä, jotka seuraavat mielenkiinnolla, mitä paineen alla elävä onneton ihminen seuraavaksi julkaisee. Tulee mieleen, että aivan kuin jotkut nauttisivat siitä, että voivat lukea ja näin kokea toisen ihmisen kurjuutta  ja hätää, kun itsellä menee sittenkin vielä aika hyvin.

Koska esimerkkihenkilöni ei kuulu omaan tuttavapiiriini, en ole voinut tehdä tai sanoa mitään. Mutta olen miettinyt, miten asiaan pitäisi puuttua. Muuta en ole keksinyt, kuin on otettava härkää sarvista, ihmiseen yhteys ja mahdollisimman ystävällisesti selitettävä, miksi asia minusta tuntuu pahalta. Voi olla, että ystävyys loppuu niille sijoilleen, mutta ajan myötä kun tunteet hellittävät, asiat selviävät. Ainakin sopii toivoa. 

Omalla kohdallani toivon, että jos pää joskus pimahtaa siten, että alan somessa kirjoittelemaan ja avautumaan elämästäni selkeästi niin, että kaikki selväpäiset ymmärtävät, että kaikki ei ole kunnossa, joku pysäyttää. Että on joku niin hyvä ystävä, joka välittää, eikä nauti sekoilustani. Uskon kyllä vielä, että sellaisia ystäviä löytyy. Mutta pohdiskelen vielä tuota kateellisuuden, vahingonilon ja tunteettomuuden aiheuttamaa ilmiötä, luetaan, jaetaan ja iloitaan toisen ihmisen  vaikeuksista. 

En ole kuitenkaan missään tapauksessa menettänyt toivoani inhimillisyyden suhteen, niin paljon on hyviä esimerkkejä ystäväyydestä ja välittämisestä. Aallonpohjia on aina ollut ja tulee olemaan, mutta eteenpäin mennään. 

Yksinäisyys

IltaSanomissa oli juttu jossa kerrottiin, että invalidiliiton talossa Suomessa oli löytynyt mies, joka oli ollut puolitoista vuotta kuolleena. Miksi miestä ei näkynyt, sitä olivat naapurit jutun mukaan ihmetelleet ja olivat kyllä ilmoittaneet ihmetyksensä Invalidiliitolle.

 Mutta koska mies oli yksin viihtyvää sorttia ja raha-asiat olivat kunnossa, eli vuokra hoitui suoraveloituksena, asiaan ei puututtu. Vasta kun vuokran suoraveloitus loppui ja vuokria jäi puoli vuotta rästiin, Invalidiliitto hälytti poliisin tutkimaan, miksi vuokria ei maksettu. 

 Mitä tästä jutusta oppii? Eipä juuri mitään. Vähän ihmettelee, miksi Invalidiliiton talossa ei reagoida usean ihmisen tekemiin ilmoituksiin. Mutta selittynee sillä, että ovat tyytyväisiä kun saavat rahansa. Miksi kuolleesta ei syntynyt hajuhaittoja, sitä ihmetellään jutussakin. Lisäksi oppi sen, että puoli vuotta voi olla maksamatta vuokria, ennenkuin vuokranantaja tekee asialle jotakin. Eli hälyttää poliisin. 

 Itsekin olen tuota yksin viihtyvää sorttia, mutta rajansa kaikella. Surullista on se, että ihminen on niin yksin maailmassa, ettei kukaan sukulainen tai ystävä ihmettele puolentoista vuoden hiljaisuutta. 

 Sen puolesta juttu kyllä puhuu, että nyky yhteiskunnan arvoihin ei ensisijaisesti kuulu välittäminen. Silloin kyllä kun itse halutaan jotain, mainetta, kunniaa tai menestystä. On erilaisia auttamismuotoja, joilla pääsee julkisuuteen kun on pyrkimässä jonnekin. On tietenkin monia sellaisia auttajia, jotka tekevät sen pyyteettömästi, mutta nyt juttu teki minut hieman kyyniseksi. Se sallittakoon.

Täyttä elämää

Rutiinien toistaminen luo vain lisää samanlaista. Ihmeet ovat puolestaan seurausta hetkistä, jotka vietät tutun mukavuusalueesi ulkopuolella. Mitä suurempia ihmeitä haluat kokea, sitä pidemmälle epämukavuusalueelle on mentävä. Mitä enemmän tätä teet, sitä enemmän laajennat tietoisuuttasi ja ymmärrät kuinka voimakas ja ainutlaatuinen henkilö olet.

Anna silloin kun kuvittelet sinulla olevan puutetta. Pysähdy auttamaan muita, kun luulet olevasi kiireinen. Yhdistä voimasi pahimman vihamiehesi kanssa. Ego tietysti yrittää väittää vastaan, mutta onneksi sen jutuista ei tarvitse välittää. Sinähän haluat elää täyttä elämää, eikö? Älä sitten itse rajoita sitä.

Ehdoton totuus

Jaa tämä sivu